Haasteena esimiehen läsnäolo

Posted on Posted in Johtaminen ja esimiestyö, Vuorovaikutus

Matti Vesalalle etätyön käsite on tullut tutuksi jo hänen aloittaessaan työuraansa 1990-luvun lopulla. Etätyö oli mahdollista hänen silloisen työnantajansa palveluksessa. Haasteena työn tekemisen näkökulmasta oli lähinnä tekniikka. Vuoden 2005 paikkeilla alkoi tulla varhaisia kollaboratiivisia työvälineitä ja samanaikaisesti työtä alettiin siirtää halvempien kustannustasojen maihin. Nämä yhdessä alkoivat hiljalleen muuttaa käsityksiä työn tekemisen tavoista ja vuotta 2010 lähestyttäessä virtuaalinen yhteistyö alkoi olla tavanomaisempaa. Sen jälkeen Matti ryhtyi johtamaan myyjiä, jolloin oli totuttava siihen, ettei tiimi enää ollut näpeissä ja työntekijät olivat eri maissa ja maanosissa. Nykyisen työnantajansa palveluksessa Sofigatella työntekijät ovat pääosin asiakkailla eli lähes sataprosenttisesti muualla kuin fyysisesti samassa paikassa esimiestensä kanssa.

 

Yhteiskunta on muuttunut sellaiseksi, että elämän tulee olla joustavaa ja elämän eri palasia pitää pystyä paremmin sovittamaan yhteen. Ihmistä vedetään joka suuntaan kuin kuminauhaa ja käynnissä oleva murros estää kohta työn tekemisen perinteisellä tavalla tai tulee liian suuri yhteentörmäys. Paikkaan sidottu työnteko rasittaa ihmistä liian paljon. Matti uskookin henkiseen vapauden ja itsekontrollin tunteeseen, joka on paljon isompi muutos kuin vain työelämää koskeva. Tietotyössä kontrollointi on vihoviimeinen ohjauksen ja tehokkuuden lisäämisen keino. Tarvitaan selkeät edellytykset työlle ja on sallittava se, että jokainen tekee työtään, kuten itselle parhaiten sopii.

 

Matin kokemuksen mukaan johtajalle suurin haaste on taata läsnäolo alaisille, kun ihmisiä on monilla eri paikkakunnilla ja aikavyöhykkeillä. Läsnäolo onkin se syy, miksi Matti ryhtyi käyttämään sosiaalista mediaa. Sosiaalinen media tarjoaa foorumin, jossa olla läsnä henkilönä, ihmisenä, eri vuorokauden aikoihin. Matti hyödyntää sekä firman sisäisiä että ulkoisia some-kanavia ollakseen läsnä, ja keskustellakseen johdettavien kanssa. Hän saa päivittäin palautetta tviiteistään ja antaa myös muille palautetta. Twitter ja muut some-kanavat mahdollistavat sellaisten asioiden avaamisen johtajan työssä ja elämässä, joita ei työssä ehdi tai se ei ole tarkoituksenmukaista, mutta joita on kiva jakaa työkavereiden kesken ja jotka ovat juuri sitä vuorovaikutusta, jolla yhteisöllisyyttä ja me-henkeä rakennetaan.

 

Kasvotusten tapahtuvien kohtaamisten vähäisyys johtaa myös siihen, että heikkojen signaalien tunnistaminen on vaikeampaa. Miten havaita esimerkiksi ihmisten tyytymättömyys johtamiseen tai jos joku harkitsee työnantajan vaihtamista tai voi muuten huonosti. Siksi kohtaamisen merkitys lisääntyy koko ajan. On löydettävä aikaa vuorovaikutukseen ihmisten kanssa ja osattava luoda tiimeille hetkiä olla yhdessä. Kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia tulee järjestää säännöllisesti, mutta yhteistä aikaa ei kuitenkaan tarvita niin paljon kuin on perinteisesti ajateltu. Tärkeämpää on kiinnittää huomiota ihmisten välisen yhdessäolon muotoon: silloin kun ollaan fyysisesti yhdessä, ei olla virtuaalisesti yhdessä.

 

Vuorovaikutustaidot ovat tärkeä osaamisalue etäjohtamisessa: on kyettävä kommunikoimaan erilaisissa tilanteissa ja vuorovaikutuksessa pitää pystyä säilyttämään selkeys, vaikka itse olisi hektisessä tilanteessa. Johtajalle on tärkeää hallita niin kirjallinen kuin suullinen viestintä, mutta myös asioiden näyttäminen ja läsnäolo tilanteissa. Matti pitää puhelinta yhtenä etäjohtamisen tärkeimmistä työkaluista ja yrittää itse välttää viimeiseen asti sähköpostilla tehtäviä tiedusteluja. Matin uran aikana oppima tärkeä vinkki onkin, että esimehenä kaikkein eniten tulisi antaa huomiota fyysisesti kaikkein kauimpana olevalle henkilölle. Tarkoittaako tämä sitten enemmän työtä esimiehelle? Ei välttämättä, sillä lähitiimin kanssa tulee joka tapauksessa kommunikoitua osana päivittäistä kanssakäymistä.

 

Artikkelia varten haastateltiin Matti Vesalaa, joka toimii liiketoimintajohtajana Sofigatella.

——————————————————————–

Piditkö tästä artikkelista?
Tilaa uudet artikkelit suoraan sähköpostiisi

——————————————————————-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *