Johda vision avulla

Hajautetussa työssä työntekijän itsenäisyys lisääntyy ja siten osan johtamisen haasteista voidaan ajatella siirtyvän työntekijälle itselleen. On pystyttävä itse päättämään, miten työskennellä ja millaisia vaatimuksia itselleen asettaa.

Mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn on tutkitusti motivaation ja sitoutumisen kannalta hyvä juttu, mutta itsensä johtaminen ei ole helppoa, ja siksi se saattaa aiheuttaa stressiä. Työntekijöillä on hyvin vaihtelevat taidot johtaa ja suunnitella omaa toimintaa. Kyseessä voi olla myös epävarmuutta omasta osaamisesta tai siitä, toimiiko oikein.

Työntekijän tukeminen itsensä johtamisessa edellyttää sitä, että tehtäväkuvat ovat tiimissä riittävän selkeät ja jokainen tietää, mitä heidän tulee tehdä. Yhdessä sovitut tavoitteet ja selkeä visio vievät toimintaa oikeaan suuntaan ja yhdessä tehtävä priorisointi – ainakin alkuun – auttaa suunnittelemaan ja aikatauluttamaan tekemistä.

Vision merkitystä ei ehkä voi riittävästi korostaa, sillä hajautettuja tiimejä pidempään johtaneet esimiehet nostavat jatkuvan viestimisen visiosta erittäin tärkeään rooliin. Visio ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan silloinkin, kun esimies ei ole jatkuvasti vieressä ohjaamassa työtä.

Parhaimmillaan visio on niin selkeä ja konkreettinen, että se voi toimia ohjenuorana kaikille työntekijöille. Toisin sanoen se on ymmärrettävä ja merkityksellinen kuvaus siitä, mihin organisaatio on menossa. Valitettavan usein organisaatioiden visiot eivät ole kovin selkeitä eivätkä innostavia. Esimies voi siitä huolimatta hyödyntää organisaation visiota tiimin oman vision muodostamiseksi. Seuraavassa olen pyrkinyt antamaan muutamia vinkkejä siihen, miten voit johtaa tiimiäsi vision avulla.

 

1. Mieti, mitä organisaatiosi visio ja tavoitteet tarkoittavat tiimisi työssä?

Mieti, mitä visio käytännössä tarkoittaa. Jos visiona on olla toimialan markkinajohtaja, niin mieti, miten sinun tiimisi voi edesauttaa siinä. Missä tehtävässä/tehtävissä teidän on onnistuttava päivittäin, että osaltanne autatte kulkua kohti päämäärää? Mikä on toimintanne ydintä, jolla päämäärään on mahdollista päästä?

Tiivistä ja muotoile omin sanoin tiimillenne oma visio näistä ajatuksista, jota voit toistaa mahdollisimman usein. Vision tulee olla niin yksinkertainen ja ymmärrettävä, että työntekijät ymmärtävät sen merkityksen oman työnsä kannalta.

 

2. Mitä toimintaa ja tekoja se edellyttää sinulta esimiehenä?

Sanasi ja tekosi eivät saa olla ristiriidassa. Mieti ja konkretisoi, millaista esimerkkiä sinun tulee näyttää esimiehenä muille.

 

3. Mitä toimintaa ja tekoja se edellyttää johdettaviltasi?

Tiivistä ja määrittele, millaista toimintaa toivot viestisi ja esimerkkisi saavan aikaan.

 

4. Toista visiota kyllästymiseen asti

Jotta visio toimii johtamisen apuvälineenä, sitä tulee toistaa kyllästymiseen asti. Kun itsestäsi jo tuntuu, että tätä on toistettu tarpeeksi, ei se välttämättä vielä silloinkaan ole työntekijöiden takaraivossa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.