Itsensä johtaminenYhteisöllisyys

Minä ensin, jotta koko joukko jaksaa

Teksti: Pirkko Tavaila

Alkuvuodesta tulee maalailtua isolla pensselillä. Kiteytyipä sekin, että työrauhan, kotirauhan ja maailmanrauhan resepti on yksi ja sama: Pidetään huolta itsestämme!

Kun voi hyvin, on helpompi auttaa ja ymmärtää muita. – Kuvittele miltä työn teko tuntuu, kun koko tiimi voi hyvin ja jokaisella on kapasiteettia olla hyvä kollega!

 

Työ sujuu helposti ja vaivattomasti

Hyvinvointi kirkastaa aivot. Ihmisaivojen älykkäimmän osan saa käyttöönsä, kun stressi laantuu ja keho sekä mieli ovat tyytyväiset. Hyvinvoivalla on käytössään keskittymiskyky, selkeys, luovuus, ideat ja oivallukset. Energiaa riittää ja on helppo saada paljon aikaan lyhyessä ajassa. Hyvässä vireessä huomaa täydelliset yhteensattumat ja tuhannen taalan tilaisuudet. Flow tulee tutuksi. Tuntuu kuin työ tekisi itse itseään.

Ja sitten ovat ne toisenlaiset ajat… Fyysinen, kemiallinen ja emotionaalinen stressi saavat näkemään ympäristön uhkana. Työkaverit tuntuvat laiskoilta, itsekkäiltä ja tyhmiltä. Työpäivä loppuu kesken ennen kuin on saanut mitään kunnollista aikaan. Huono vointi heijastuu asenteeseen ja kanssakäymisiin: Hyvässä vireessä ei ärsytä mikään, huonossa vireessä ärsyttää kaikki!

 

Yhdessä hyvään vireeseen myös hajautetussa tiimissä

Paljon on tehtävissä, jotta koko joukko voi keskimäärin paremmin. Yhdessä onnistuu varmemmin kuin yksin, kunhan sitoutuu ensin itseensä. Lyhytjänteiset ihmedieetit ja hetkellinen himourheilu kannattaa unohtaa. On viisaampaa tehdä töitä pitkäjänteisesti, luonnollista terveyttä edistäen ja tähdätä yhdessä sellaiseen elämäntapaan, joka auttaa palautumaan parhaaseen terään jokaisen työpäivän jälkeen. Se tarkoittaa kehon, mielen ja sielun ravintoa; raikkaita värejä lautaselle ja elämään. Luonnollista liikettä ja ulkoilua. Läsnäoloa ja yhteistä onnistumisen iloa, vaikka sitten tekniikan välityksellä. Ideoita on Internet pullollaan. Yhteinen projekti saa muuntua tiiminsä näköiseksi, kunhan se lisää osallistujien hyvää oloa.

 

Tutustu tekstin kirjoittajaan

Pirkko Tavaila

Etäjohtamisen valmentaja

  • 30 vuoden liiketoimintaosaaminen yhdistettynä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osaamiseen
  • Bisnesälyn ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin yhdistäminen menestystekijäksi
  • Johtamisen, tiimityön ja kukoistavan kulttuurin kehittäminen
  • Supervoimat: Etätiimien tiimikuiskaaja, aivosumun hälventäjä, suunnannäyttäjä

Valmennuskielet:

englanti, suomi

 

Artikkelin kuva: Sarah Comeau

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *